20.6.2010

Sabluunamaalausta / Painting with a stencil

Kiitos, että vielä olette tienne tänne löytäneet pitkän tauon jälkeen! Hallahovin ylimmässä kerroksessa kahden makuukammarin välissä on portaikolle johtava käytävä. Se on ollut ideoinnin alla jo pitkään. Vihdoin löysin tavan, jolla sain toteutettua visioni käytävän seinistä. Käsinmaalatut kankaathan peittivät 1700-luvulla seiniä, joten käsinmaalatun näköistä piti saada aikaiseksi. Koristemaalaus on vaikeaa, vapaalla kädellä en olisi kuvitellut saavani aikaiseksi kolmelle seinälle edes lähimainkaan samanlaista kuviointia. Ratkaisu ongelmaan oli kulahtaneen värinen oikea tapetti, jonka päälle maalasin sabluunalla ja ohuella siveltimellä. Lisäksi tulee vielä koristepaneelit seinän alaosaan. Katsotaan, josko tästä alkaisi syntymään taas jotakin uutta Hallahoviin pitkän tauon jälkeen.

Thank you for finding your way here still, after such a long break! In the upper floor there is an hallway leading to the stairway. I have been trying to find the right way to make my vision come true and finally I'm making progress. I painted with a stencil on pieces of real wallpaper. I will then add panels to the walls.


10 kommenttia:

Kii kirjoitti...

Huikean kaunista jälkeä!

Piipa kirjoitti...

Kauniilta näyttää!!

Piukku/Pia kirjoitti...

Kovasti olen odottanut tänne uusia postauksia =)

Lotte kirjoitti...

Kylläpä tuleva tapetti näyttää kauniilta! Mukava, että ehdit blogiasi päivittää! :)

Margaret kirjoitti...

You have done that stencil beautifully, just using parts you like. Very pretty.

Marjatta kirjoitti...

Voi, niin kaunista ja herkkää tapettia tulossa! Samoin ihania ovat nuo edellisen postauksen kuvat!

anneve kirjoitti...

Tuosta tulee upea.

Iris kirjoitti...

Upea idea, kaunista jälkeä. Mielenkiinnolla seuraan jatkoa.

Tuula kirjoitti...

Hei! Kiva kuulla, että Hallahovissa tapahtuu taas. Ihania kuvia.

Hyvää Juhannusta!

My Realitty kirjoitti...

I love it it is delicate! Can't wait to see more. Thanks. CM